Univelka: Älä lainaa unestasi – korot voivat yllättää!

Univelka tai väsymys on ihana asia, kun sen voi nukkua pois. Välillä on kuitenkin tarve sopeutua jaksamaan ja valvomaan pidempiä yhtäjaksoisia aikoja. Elämän eri vaiheet ja tilanteet suorastaan vaativat sitä. Meidän kehomme ja mielemme on tätä varten ohjelmoitu tarvittaessa joustamaan unen ja valveen suhteen, jotta voimme hyvin. Tästä huolehtii elimistömme homeostaattinen säätely, joka yhdessä yksilöllisen vuorokausirytmimme kanssa hoitaa ja valvoo niin unen kuin vireydenkin eri tiloja ja tasapainoa elämässämme.

Uni velkojana

Otin tähän talouden lainalaisuuksista velan ja sen korot vertauskuvaksi siinä mielessä, että univelka toimii kuin mikä tahansa velka. Velkoja, tässä tapauksessa homeostaasi, vaatii takaisinmaksua tietyssä aikataulussa.

Univelan “oikeaoppinen” maksusuunnitelma sisältää 

  1. väsymystilan tunnustamisen ja tunnistamisen  toimissaan
  2. vireystilan tukemisen oikein, itselle sopivin keinoin
  3. riittävästä palautumisesta huolehtimisen valveen aikana
  4. nukkumisen tarpeeksi pitkään, kun siihen tilaisuus tulee
  5. ymmärryksen siitä, ettei yksi uni välttämättä korvaa kertynyttä univelkaa kerralla

Univelalla on myös joustamaton velkakatto. Tämä velkakatto tarkoittaa määrää, jonka yksilö voi kerralla valvoa yhteenmittaan. Kun elimistön homeostaasi huomaa tasapainon olevan kriittisessä tilassa, ohittaa univelka kaikki hyvätkin aikeet pysyä hereillä. Silloin aivomme vaivuttavat univelallisen edes hetkelliseen mikrouneen huolimatta siitä, mitä hän on tekemässä! 

Väsyneenä kaikki eivät asiat ehkä osu kohdalleen

Univelka ja väsymyksen korot

Univelan velkakaton eli tahattomien mikrounien vaikutus voi olla mitä tahansa työpöydän ääressä torkahtamisesta, ajaessa ohjaamisen herpaantumisesta tai vaikkapa ydinvoimalan valvojan nukahtamisesta kesken työvuoron. Voit vain kuvitella seurauksia! Eikä ikävä kyllä tarvitse edes kuvitella, vaan näistä johtuneista jutuista voi lukea ja kuulla uutisista liiankin usein.

Kertyneestä univelasta seuranneet tahattomat mikrounet saattavat näyttäytyä univelan suurimpina korkoina onnettomuuksissa ja jopa katastrofeissa. Silti jo pienempikin väsymystila vaikuttaa monin eri tavoin –  eri ihmisillä eri tavoin ja eri tehtävissä eri tavoin.

Väsymystilaan kuuluva arviointikyvyn ja tarkkaavaisuuden heikentyminen voi johtaa esimerkiksi:

  1. hyvien tilaisuuksien ja mahdollisuuksien ohittamiseen elämässä
  2. erilaisiin vaaratilanteisiin liikenteessä, hoitotyössä, rakennustyömailla jne…
  3. päätöksentekotilanteessa taloudellisiin tai turvallisuutta heikentäviin päätöksiin 

Myös muistin, mielentilan, toisten huomioimisen, tai ylipäätään vuorovaikutuskykyjen huononeminen voivat ymmärrettävästi johtaa mielipahaan tai erilaisiin ristiriitatilanteisiin. 

Väsymyksen korot voivatkin olla piilossa erilaisten elämän vastoinkäymisten takana, jos niihin ei osaa suhtautua ennakoivasti.

väsymyksen vaikutuksia
Väsyneenä tunteet nousevat pintaan

Korkovaikutukset eivät pääty aina yksilöön 

Kuulostaako sinun elämässäsi  tuo univelkojen “oikeaoppinen maksusuunnitelma” alkuunsa hyvältä? Jos luetellut asiat tuntuivat oikealta, tunnistat vireystilasi hyväksi herätessäsi ja pitkin valvettasi sekä vielä nukut riittävästi, on kohdaltasi kaikki silloin hyvin. On tosi hienoa kun näin on,  voit olla tyytyväinen, sillä vaikka Suomi on tilastoissa onnellinen maa, se on myös väsyneiden ihmisten maa. 

Väestötasolla jopa noin 20% suomalaisista kärsii poikkeavasta väsymyksestä (Duodecim, terveyskirjasto – vireys, väsymys, suorituskyky, Timo Partonen 2020). Joten vaikka oma unesi olisi hyvä ja palauttava, voi jonkun muun väsymys vaikuttaa myös sinuun noiden erilaisten riskikohtien myötä. Siksi kannattaa kiinnittää huomiota myös läheisten, työkavereiden ja ympäristön ihmisten vireystilaan ja omalta osaltaan pyrkiä edistämään hyvää väsymyksen hallintaa.

Huomioi toistenkin väsymys

Väsymyksen hallinnan ensiaskeleet

Tee ensimmäinen pieni teko väsymyksen hallinnan puolesta ja suhtaudu yleisesti uneen sekä päivittäiseen palautumiseen ymmärtäen ja arvostaen niiden merkitystä sekä tukien niiden mahdollisuuksia. Unohda vanhat huonot sanonnat, kuten  “haudassa on aikaa levätä”. Tuo sanonta kammottaa minua sisältämillään “mahdollisuuksilla”.

Jatka sitten matkaa vähitellen askel kerrallaan ymmärtäen yhä paremmin univajeen vaikutuksia elämässäsi ja ennenkaikkea, suhtaudu väsymykseen armollisesti. Sitä enemmän sen riskit voivat toteutua, jos sitä ei uskalleta tunnustaa ja hoitaa pois. Väliaikainen unettomuus on luonnollista ja siitä seuraa aina väsymystä. Siitä syyllistäminen on täysin turhaa, mutta väsymyksen hallinta on todellista asian korjaamista!

Päivi Saarijärvi, Vitalgo

Näillä pienillä teoilla voi olla todella merkittäviä vaikutuksia itsellesi, hyvinvoinnillesi ja koko onnelliselle Suomelle!

 Toivon sinulle ja kaikille meille kanssaeläjille hyvinvoivaa, hyvän vireyden, sopivan väsymyksen sekä siitä palauttavien unien syksyä! 

Päivi

Lisää mielenkiintoisia artikkeleita

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

Tulevaisuus kiehtoo mieltä! Mielellään sitä tietäisi, mihin panostaa paukkujaan, mitä kannattaa uskoa ja mihin suuntaan maailma on menossa. Meitä ainakin kiinnostaa kovasti

Elämäntapamuutos – NYT hetken voima

Nyt hetki on Elämää  (isolla Ellä ). Tärkeä aika menneen ja tulevan välillä.  Elämäntapamuutos onnistuu paremmin, kun ymmärtää, että mennyttä et voi

1 ajatus aiheesta “Univelka: Älä lainaa unestasi – korot voivat yllättää!”

Kommentointi on suljettu.