Kehopositiivinen valmentaja Anu Kosonen – minun tarinani

Minä uskon, että meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen miten voimme. Uskon, että meillä on omat yksilölliset tarpeet ja halut sekä kehot, jotka toimivat hieman erilailla toisiinsa nähden. Tiedän, että meillä kaikilla on oma erityinen historiamme, joka myös vaikuttaa siihen miten toimimme. Samoin meillä on oma erityinen geeniperimämme, joka on vain meidän oma. Siksi en usko yhden tavan toimivuuteen, kuureihin tai guruihin.

Anu Kosonen, Hyvinvointivalmentaja

Minun tarinani

Minä olen päätynyt  valmentajaksi, koska jo hyvin aikaisin huomasin, että osaan kuunnella ihmisiä. Saan heidät tuntemaan itsensä nähdyiksi ja kuulluiksi. Lisäksi osaan kysyä oikeita kysymyksiä. Minulla on myös halu auttaa ja palvella muita. 

Opiskelusta

Lähdin yliopistoon opiskelemaan ravitsemustiedettä, koska halusin tietää ennaltaehkäisevästä syömisestä enemmän. Opiskeluaikana opin yhtä ja toista sekä kävin psykologisen painonhallinanohjaajakurssin sekä Pieni päätös päivässä – ohjaaja kurssin. Siitä lähti käyntiin työni ravitsemus- ja painonhallinnan ohjaajana. 

Pian huomasin, ettei pelkkä ravitsemus riitä. Pitää kiinnittää huomiota uneen, stressiin, liikuntaan ja elämäntilanteeseen. Allergioista ja sairauksista puhumattakaan. Eräs tutkimusasetelma herätti minut. Siinä tutkittiin heliko bakteeria ja rekrytoinnissa kävimme valtavan määrän toiminnallisista vatsavaivoista kärsiviä ihmisiä lävitse. Suurimalla osalla ei ollut helikoa, vaan kiireinen stressin täyteinen elämä. Siitä alkoi matkani kokonaisvaltaisen terveyden edesauttajana ja loputon  opiskelu oppiakseni lisää unesta, liikunnasta, stressinhallinnasta, vatsavaivoista, mielen toiminnasta ja mindfulnessista.

Kehopositiivisuus ja armollisuus - Mitä minun kokemukseni voivat antaa sinulle?

Omassa elämässä tapahtui myös suuria mullistuksia. Äiti sairastui syöpään ja koin jonkinlaisen kriisin, kun elämän merkityksellisyys oli hukassa. Tämä ja huono palkkaustilanne tutkimusmaailmassa, johtivat totaaliseen loppuun palamiseen ja kävin läpi työuupumuksen ja ylikunnon. Ymmärsin päästää irti ja vaihtaa maisemaa. Muutin ulkomaille ja tein ihan jotain muuta kahden vuoden ajan. Opin, ettei elämä aina mene niin kuin on suunnitellut ja että joskus pitää osata päästää irti. Voin auttaa myös sinua päästämään irti ja suuntaamaan uuteen.

Palattuani takaisin Suomeen 12 -vuotta sitten perustin oman yrityksen (Pirteeks), kirjoitin yhdessä Päivin kanssa kirjan (Virvote) ja muutaman työkirjan, aloitimme työmme väsymysriskien ehkäisyn parissa. Siitä lähtien olen valmentanut, opettanut ja ohjannut yksityisasiakkaita sekä asiakkaita yrityksissä, opistoilla ja avoimessa yliopistoilla. Yhteistyö, kirjoittaminen, valmentaminen ja opettaminen ovat syventäneet osaamistani ja laajentaneet kokonaiskuvaa siitä, että olemme kaikki erilaisia. Tämän kokemuksen kautta pystyn olemaan nöyrä sen edessä, että en aina tiedä kaikkea ja kuuntelemaan sinuna juuri sellaisena kuin olet. 

Yksityiselämässäni olen kokenut terveyshaasteita niin ärtyvän suolen oireyhtymän merkeissä kuin hyperemeesinkin eli vaikean raskauspahoinvoinnin parissa. Lisäksi olen käynyt läpi raskaan prosessin ollessani osallisena auto-onnettomuudessa, jossa lapseni sai vakavan aivovamman (voi hyvin nykyään). Näiden kokemuksien pohjalta voin todellakin sanoa, että pystyn olemaan läsnä asiakkaiden raskaissakin elämäntilanteissa. Osaan myös sanoa, jos tarvitaan jotain ihan muuta kuin elämäntapamuutosta. Mutta ennen kaikkea osaan olla armollinen ja katsoa asioita pitkällä tähtäimellä priorisoiden niitä asioita, jotka ovat tärkeitä juuri sinun kohdallasi päästäksesi elämässäsi eteenpäin.

Minun elämässäni tärkeää roolia, perheeni lisäksi, on näytellyt läpi elämäni luonto ja eläimet. Palaudun parhaiten luonnossa treenaten ja eläinten kanssa touhuten. Siksi haluan myös toimia vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Valmentajanasi tämä tarkoittaa sitä, että kaikki turha karsitaan pois. Tehdään vain niitä merkityksellisiä asioita, jotka auttavat sinua pääsemään tavoitteeseesi.

Anun ulkokuntosalilla kuntoon

Olet siis lämpimästi tervetullut ravintovalmennukseeni. Tähän verkkovalmennukseen olen yhdistänyt vuosien opiskelun ja ohjaamiskokemuksen palvelemaan sinun tarpeitasi yksilönä. Tämä ei ole kuuri vaan tästä tulee sinulle uusi elämäntapa.

Lue myös Laihdutuskuurit eivät kannata kirjoitukseni sekä Päivin unesta kertova Univelka: Älä lainaa unestasi – korot voivat yllättää!

Koko tiimiimme voit tutusta täältä!

Mitä asiakkaani ovat sanoneet minusta?

”Suurin osa ihmisistä laihduttaa – minäkin olen joskus laihduttanut. Anun avulla ei laihduteta, se olisi liian helppoa – Anu opettaa uuden tavan ruokailla ja se kantaa läpi loppuelämän. Ikuisesti kiitollinen, että juuri sinä osuit tielläni coachiksi.” – Valmennettava vuosien takaa

 

 

Ohjaus auttoi saamaan ruokailurytmin oikeaksi ja sitä kautta paino on lähtenyt laskuun, energiatasot nousuun, unenlaatu on parantunut ja pystyn hallitsemaan stressiä paremmin. 

Mies 57-v

Positiivinen kannustava ohjaus, hyvä tsemppi, tuloksellinen

Nainen 48-v

Lisää mielenkiintoisia artikkeleita

Kokonaisvaltainen hyvinvointi

Tulevaisuus kiehtoo mieltä! Mielellään sitä tietäisi, mihin panostaa paukkujaan, mitä kannattaa uskoa ja mihin suuntaan maailma on menossa. Meitä ainakin kiinnostaa kovasti

Elämäntapamuutos – NYT hetken voima

Nyt hetki on Elämää  (isolla Ellä ). Tärkeä aika menneen ja tulevan välillä.  Elämäntapamuutos onnistuu paremmin, kun ymmärtää, että mennyttä et voi